Valkoinen helmikuu

Tällä kertaa tulee hyvin kuvapainotteista koska viime kerralla kerrotuista asioista oli vielä kovin vähän kuvia. Pyrin pitämään vapaata myös ja kameran kanssa kulkeminen on aina minulle töissä olemista. Pitää muutenkin päästä kirjallisemmille raidoille päässä. Teksti huutaa jo koneelle. Markku on uponnut Westön Kangastus 38 uumeniin.

Tämä kuva on äidilleni. Jokseenkin tämän näköisen postikortin hän lähetti meille lapsilleen Italiasta helmikuussa 1960. Isä ja äiti olivat junalla suurella Euroopan matkallaan. Sillä aikaa syntyi Berliinin kriisi ja minulta meni nilkka sijoiltaan uskaliaassa kolmen hyppyrin hiihtomäessä, josta kuulemma naiset ei laske. Yllytyshullun kävi huonosti.

Illalla kaupungin rantarinteet ovat vaikuttavaa katsottavaa. Markku roikkuu rappuni hihnassa kun otan näitä kuvia.

Vesi syö pehmeää rantakalliota. Syntyy luolia ja onkaloita. On huikaisevan kaunista.

Kallioilla on paljon lintuja. Lokin kirkuna herättää aamuisin. Kaikkialla kaartaa valkeita lokkeja. Toki muitakin lintuja on. Varpuset, viherpeipot ja hippiäiset suihkivat puista ja pitävät kovaa sirpitystä.

Nyt on mantelipuiden aika parhaimmillaan. Näyttää Japanin kirsikankukka ajalta. Manteleissa on myös hyvin vaaleanpunaisia kukintoja.

Täytyy vain kulkea kaupungin muurin ympäri tai ajella maaseudulla ihailemassa kauneinta kevättä minkä olen koskaan nähnyt.

Appelsiini kantaa hedelmää ja kukkii yhtä aikaa. Appelsiininkukkien tuoksu vie nuoruuteen. Ostimme apteekista appelsiinkukkavettä, jota käytimme kasvovetenä. Koko kaupungin muurin ympärys on parfymoitunut. Kukista nousee väkeviä aromeja. Kuin kulkisi Grassessa hajuvesitehtaan ohi.

Ajaessamme Euroopan halki, Saksasta asti pelloilla oli valkeaa kukkamattoa silmän kantamattomiin, luultavasti juuri näitä pikkuisia kaunokaisia, joita vuosia sitten ihailimme Jouluna ja Uutena Vuotena pihassamme Grassen lähellä Ranskan Merialppien alarinteillä.

Tämä merilokki odotti sivistyneesti rantakahvilan kaiteen ulkopuolella heruisiko herrojen pöydästä murusia. Emme ruoki lintuja kun saatavilla on luonnollista ruokaa. Taisi ottaa nokkiinsa.

Tässä Markku kokkaa kalakeittoa. Nieriää, uusia perunoita, sipulia, purjoa,
fenkolia, lehtipersiljaa, uutta parsakaalia lehtineen ja muutama tomaatti,
kalalientä, loraus valkoviiniä, puristus sitruunaa, merisuolaa ja itse puusta
poimittua rose´pippuria. Olemme siis vihdoinkin siellä missä pippuri kasvaa.

Lauantainen torireissumme tuotti taas monenlaista herkkua. Aivan erityisen iloinen olen yrttinipuista. Olen yrteillä maustaja. Aiemmin ostettujen lehtipersiljan, timjamin ja rosmariinin lisäksi löytyi salviaa, minttua ja lipstikkaa.

Olen iloinen avocadoista, niitä ei Italiassa saanut syksyllä. Retiisiniput hohtavat täydellisyyttään ja fenkoli sopii niin salaatteihin, kalan kera kuin uunijuureksiinkin.

Valkoviini ja sitruuna ovat hyviä melkein mihin ruokaan tahansa antamaan happoa. Hunaja on ainoa sokerimme.

Hedelmät täytyy syödä nopeasti. Niissä voi olla vielä tuoreet lehdet mukana (mandariini). Kun säilöntäaineita ei käytetä, vihannekset ja hedelmät homehtuvat nopeasti. Emme osaa vielä ostaa tarpeeksi vähän ja toki nautimme myös värikkäistä keoista.

Takkatuli palaa usein. Väliin sataa. Takka pitää talon kuivana. Pelaamme tietopelejä takan äärellä. Joskus lasillinen hyvää ja pehmeää portugalilaista punaviiniä antaa innoitusta.

Valkoiseen helmikuuhumme kuuluu melko valkoinen asunto. Tässä olohuone. Lisää kuvia talosta vähitellen. Ympäristöstä on niin paljon kerrottavaa. Appelsiinit € 2 viisi kiloa.

Valkoinen on kaupunkikin. Puiston ja kaupungin välissä on vanhan kaupungin muuri. Sitä ovat rakentaneet ja korottaneet foininkialaisett jo enne kuin roomalaiset niitä vahvistivat tai maurit korottivat jälleen. Lissabonin maanjäristyksessä vanha kaupunki romahti kokonaan, suuri osa muuria myös, mutta se koottiin jälleen. Lagosin vanha kaupunki on 1700 luvulta, järistyksen jälkeen rakennettua ja siis tyystin erilainen kuin syksyn Giovinazzon keskiaikainen kaupunki.

Sinikka