Seuraelämää ja luontoretkiä

Täkäläiset kutsuvat tätä aikaa talveksi ja sanovat kukkaloiston tulevan vasta keväällä. En ymmärrä heitä. Kaikkialla
on kukkia. Enimmäkseen keltaisia ja valkoisia, mutta koko kirjo pilkuttaa vehreyttä.



Maanantaina vuokraisäntämme Riitta ja Pekka hakivat meidät sieniretkelle. Paikka on tyystin salainen ja varsin epätavallisia Suomalaisia, kun jakoivat tiedon. Lähestyessämme sienipaikkaa vastaan tuli näkymä tuulimyllyistä. Lavat viuhtoivat ilmaa ja näyttivät hassunkurisilta pilkistäessään kumpujen takaa. Meitä huojensi tieto että myllyistä vedetään töpseli irti muuttolintujen tulon ajaksi. Painuimme metsään ja vastaamme tuli keltaisia suppilovahveroryppäitä ja kun pääsimme poiminnan alkuun, sitä oli vaikea lopettaa. Saimme tätä metsän kultaa muovikassillisen. Siitä riitti syömistä usealle aterialle. Heti ensimmäisenä iltana teimme sienikastikkeen uusien perunoiden kera. Maltoimme kuitenkin tutkia villiparsapensaita ja makustelimme korsien latvoja. Ohuempia kuin kaupan parsa, mutta kelpaavat hyvin ruuan lisukkeeksi. 

Kaikki se mitä työllä saa keväällä ja kesällä kasvamaan omassa puutarhassa Suomessa, kukkii täällä rehevämmin rikkaruohona pellon pientareilla tai leikkaamattomilla puistonurmilla. Kimpun narsisseja saa kun viitsii pysäyttää auton tien penkalle ja poimii.

Kanttarellin väriset suppilovahverot pönkivät pinjan neulasten alta. Viisi
päivää sitten ne näyttivät pikkuruisille, mutta sateen voimalla ne ovat jo
ehtineet kasvaa.

Kolmen ihmisen saalis n. tunnissa näytti ensimmäiseltä sieniretkeltä tältä.

Tiistaina saimme kutsun Riitan ja Pekan ystävän, Seijan luo. Pelasimme shanghaita, meille tyystin uutta peliä. Tykästyin peliin, asiaan ehkä vaikutti se, että voitin ensimmäisen ja viimeisen erän…luulen niin.
Illan peli herätti revanssihengen muissa. Päätimme jatkaa peliä huomattavasti vaikeamman rommicupin merkeissä. Sitäkään emme ole pelanneet aikaisemmin.

Mantelinkukinta on hyvin kirsikankukinnan kaltainen. Monet puut ovat vaaleanpunaisia vaikka valkea onkin vallitseva väri. Kukat puhkeavat lehdettömään puuhun.

Sitruunat näyttävät yhä olevan puissa. Olen sitruunaihminen. Keltainen on lempivärini ja pidän sitruunasta kaikissa muodoissa ja se käy lähes kaikkiin ruokiin, lisäksi sen väri ja aromi lisää aloitekykyä ja ahkeruutta.





Perjantaina ajoimme Sinikan kanssa Sierra Monchique'en, paikallisen korukauppiaan vihjeestä. Saimme tietää, että siellä on keltaisenaan akaasioita eli mimosia. Menomatkalla ajoimme sinne kiemurtelevaa ja rotkojen reunoja nuolevaa tietä. Pysähdyimme välillä valokuvaajan vaatimuksesta. Ihailimme henkeäsalpaavia näkymiä, kasvillisuutta ja mimosien hunajaista tuoksu. Paluumatkalla  suoraan Portimaoon akaasiat reunustivat katkeamattomana värinauhana tienvarsia. Mimosa, eikä täällä runsaana esintyvä eukalyptuskaan ole Algarven, eikä Euroopan alkuperäiskasveja. Kapteeni James Cookin kuuluisalla Tyynenmeren matkalla, v1770 mukana ollut Joseph Banks löysi nämä kasvit jotka soputuivat Euroopan oloihin liiankin hyvin, syrjäyttäen osittain kotoperäiset lajit.

On mimosien aika. Kävimme vuoristossa ihailemassa kukkaloistoa. Ilma oli sakeana niiden hunajaista tuoksua. Nämä mimosat ovat akaasioita ja niiden mukaan tyttäreni sai 30v sitten nimensä.

Poimimme maljakkoon yhden oksan, mutta vedessä
nämä eivät kauan kestä. Nämä ovat saman näköisiä,
mutta lehdet eivät ole liuskeisia ja mene suppuun
kosketuksesta.

Täysikuuta odotellessamme tarkkailemme nousuveden liikkeitä.  Täytyy hakea satamasta vuorovesitaulukot.

Tänään Seija haki meidät retkelle länteen, Capo de Sao Vinceteen, mikä on Portugalin etelän ja lännen kulma, kutsuttu maailman lopuksi. Se varmaankin oli totta ennen löytöretkiä eläneille Eurooppalaisille. Myskysi ja sade piiskasi liki vaakasuoraan. Säätiedot olivat luvanneet tuulta 100 km/t ja 7 m aallot.
Casteleijossa ajoimme rantaan, mutta siellä kykenimme seisomaan ulkona vain hetken katsomassa syöksyviä aaltoja.
Paluumatkalla kävimme keramiikkamyymälässä. Avocadoille löytyi vihdoinkin astiat joissa ne pysyvät paikallaan. Mukaan tarrautui myös parsavati ja uusi vehreä kuppi kansainväliseen expressokuppikokoelmaamme.

Markku

kuvat ja kuvatekstit Sinikka