Rankka matka kotiin

Lähes kuukausi sitten  palasimme Portugalista. Vastassamme Katajanokan satamassa oli varsin lämmin aurinkoinen ja keväinen sää. Muutaman päivän kuluttua sää viileni ja tuli pitkä sateinen kausi, joka päättyi vasta muutama päivä sitten äkkiseen helteeseen. Lagosissa ollessamme sää oli hyvin vaihtelevaa tammikuun lopulta lähtöömme saakka. Oli sekä helteisiä, että  sateisia päiviä.  Lagoslaiset  pahoittelivat sitä. Oli vuosikymmeniin huonoimman sään aika.

Lähdimme  paluumatkalle omalla autollamme 23.4. tavoitteena saapua Suomeen  muutamaa päivää ennen Vappua. Matkareittiä olimme miettineet pitkään ja sen valinta eli vielä matkankin aikana. Päätimme aluksi suunnistaa kohti Suomea itäistä reittiä pitkin. Ajoimme  ensimmäisenä päivänä halki Espanjan,  Sevillan ohi ja yövyimme Valenciassa. Olimme aivan kuitteja jo ensimmäisestä päivästä. Jaksoimme hotellissa kaivaa vain keksit ja sardiinit esiin kunnes kaaduimme sänkyyn.  Matkakuume lyhensi yön neljään tuntiin.

Takana oli ensimmäinen tuhat kilometriä. Jatkoimme seuraavana päivänä Barcelonan ohitse kohti Nizzaa, joka oli toinen yöpymispaikkamme. Aivan loppumatkamme ajelimme fiiliksissä Cannesista Antibesiin ja Nizzaan auringonlaskuista rantatietä. Lumoavan kaunista. Fiilistelimme jo kävelyllä ja illallisella rantakadun varrella.Valitsimme fiksusti, kuten arvelimme, hotellin Rue de Anglaisilta. Kesti raivostuttavan kauan löytää ajoreitti hotelliimme ja todeta miten pitkä saattaakaan katu olla. Yövyimme lentoasemaa vastapäätä. Jälleen kykenimme vain raapimaan eväiden tähteet ja kaatumaan sänkyyn. Toinen tuhat kilometriä oli päihitetty. Meitä oli neuvottu ajamaan maksuttomia pieniä teitä, mutta varsin pian oli selvää että se veisi tolkuttoman kauan ja tulisi melko kalliiksi. Kummankaan selkä ei kestä halpojen hotellien huonoja sänkyjä.

Muistojemme Rue de Anglaise Jouluna 2006 . Tällä kertaa ajoimme rantaa vain autolla matkalla Monacoon. 

Olimme jo tammikuussa Lagosiin tullessa yöpyneet Ibis-hotelleissa Pariisin lähellä sekä Bilbaossa ja käydessämme Lissabonissa. Meillä oli kartta ja yhteystiedot kaikkiin ketjun hotelleihin. Niimpä paluumatkallamme käytimme niitä. Emme tehneet ennakkovarauksia. Soitimme autosta kun päämäärä oli selvä, tai menimme vain tiskille. Pääsiäisen jälkeen kaikkialla oli tilaa. Huoneet olivat pelkistettyjä, vailla turhia krumeluureja. Ne olivat  siistejä ja riittävästi varustettuja ja ennen kaikkea vuoteet erinomaisia. Budget Ibis on väliin vaatimaton meidän ikäisellemme joten jätimme ne kokeiltuamme väliin. Parempia kategorioita on kaksi. Huoneiden hinnat per yö vaihtelivat  45 eurosta 80 euroon.

Aamiaisen syötyämme päätimme vaihtaa strategiaa. Olimme aluella, missä olimme vuosia sitten viettäneet ihanimman lomamme. Ajoimme mutkittelevia rantateitä Nizzan ja Monacon välillä sijaitsevalle Rotchildin palatsille ihailemaan sen maailmankuulua puutarhaa. Sata vuotta sitten, naituaan ranskalaisen pankkiirin, tämä miljonäärisuvun perillinen, nuori rouva, hankki parhaat puutarhasuunittelijat luomaan jotain aivan erityistä. Aviomies rakennutti hänelle vaaleanpunaisen ranskalaista romantiikkaa edustavan palatsin, mistä oli tehty kaikkien tyylien kermakakku. Miten pullollaan Eurooppa onkaan näitä romanttisia satukirjalinnoja! Suomalaisen ankara estetiikka saa puhisemaan näissä, mutta kaikki ovat turistien suuresti suosimia. Ehkä romantiikka on se mitä on jääty kaipaamaan.

Romantiikkaa Rochildeille. Toivottavasti omistajat olivat onnellisia talossaan.

Puutarha oli jaettu seitsemään osaan. Oli mm. espanjalainen-, japanilainen-, trooppinen- ja ruusupuutarha. Halusimme nähdä puutarhat parhaimmillaan, keväällä.

Näyttävin oli ranskalainen puutarha, jossa parinkymmenen minuutin välein oli musiikkiin yhdistetty ohjelmoitu suihkulähteiden vesi show kuten aikoinaan Versaillesin puutarhoissa.

Virkistävän puutarhakävelyn jälkeen kurvasimme Mentoniin lounaalle. Istuimme rantaravintolassa katselemassa merelle. Ihmiset ottivat aurinkoa uimapuvuissa. Keväällä 2012 meidän piti asua Mentonissa Vinter Palacessa. Toisin kävi. Olimme kumpikin sairaita sen kevään. Nostimme maljan menneille ja tuleville unelmille.

Olimme luvanneet pitää silmät auki ajaessamme Italian puolella. Katsastimme maapalaa ja taloa ystävillemme. Mitään kutsuvaa ei näkynyt.
Samana päivänä ajoimme vielä Milanoon, mutta saavuimme sen verran myöhään, että tutustuminen Milanon tuomiokirkkoon jäi tekemättä; siis se kirkko jolla iskettiin Berlusconin kasvoja muutama vuosi sitten. Piti tarkistaa menikö kirkko rikki...

Milanosta matkamme jatkui kohti pohjoista. Sveitsin rajalla maksoimme vignetin 40 euroa, joka oikeuttaa koko vuoden ajeluun Sveitsin teillä. Meille suositeltiin sitä. Ajelu voi muuten tulla paljon kalliimmaksi. Sukelsimme  Sveitsin Alppien syleilyyn. Maisemat olivat henkeäsalpaavat.  Mielentilaa jäähdyttivät lukuisat ajot pitkiin tunneleihin, jotka porasivat tiensä Alppien läpi.  Teimme puoli vahingossa lyhyet pikakäynnit Itävallan ja Liechtensteinin puolella kunnes saavuimme Saksaan. Sveitsi tuntui kovin pienelle. Näkymiä olisi katsellut pitempäänkin.

Sveitsissä oli matkamme ainoa toimiva tulli. Shengenalue ja vapaa liikkuminen on hieno asia. Ylitimme yhteensä viisitoista valtioiden rajaa ajaessamme Suomeen. Vain tässä oli pysähdyttävä ja jonotettava.

Ajoimme ylös lumirajalle asti. Tuntui hassulle tarvita taas toppatakkia. Sveitsi oli ainoa maa, joka ohitettiin liian nopeasti.

Raivostuttavin piirre liikenteessä oli rekkojen ja kuorma-autojen hinku ohittaa toisiaan. Se kestää ikuisuuden autoissa olevien nopeusrajoittimien vuoksi ja on täysin hyödytöntä. Usein supernopeilla teillä (ei nopeusrajoitusta) oli matelevaa ruuhkaa koska rekat tukkivat kaikki kaistat ohittamisillaan. 

 Oli perjantai ja viikonloppuliikenne alkamassa. Moottoritiellä oli runsaasti toisiaan ohittavia rekka-autoja joille Sinikka oppi näyttämään keskisormea, matkamme edistyi hitaasti, vaikka auton nopeusmittari näytti aika ajoin ihan sallitusti 175 km/t. Vähitellen liikenne puuroutui kokonaan ja päätimme poiketa Nurnbergiin yöksi. Aamulla tulimme toisiin ajatuksiin itäisen reitin jatkamisesta Berliinin kautta Puolan halki Liettuaan ja sieltä Viroon Tallinnan lautalle. Olimme liian väsyneitä nauttimaan Puolan rekkajonoista. Sen sijaan käänsimme matkamme kohti Putgardenia ja Tanskaa. Rostockin kohdalla alkoi jo matkaväsymys painaa niin, että mieleen juolahti, ajaa auto laivalle ja suoraan Helsinkiin.  Saimme tietää, ettei sieltä ollut matkustajaliikennettä Suomeen. Travemundestä autopaikkoja ei ollut enää yhtään jäljellä. Kaasutimme siis kohti Putgardenia ja sieltä lautalla Tanskaan. Hurautimme Tanskan läpi ja saavuimme Öresundin sillalle auringon laskiessa. Ylitys maksaa nelisen kymppiä, mutta onhan se nopeaa.

Muistattehan sarjan "Silta". Ensimmäisessä osassa ruumiin puolikkaat löytyivät suurinpiirtein tästä. Aurinko laskee
Tanskaan. Olemme juuri tulossa Ruotsiin.

Hotelli löytyi pian sillan jälkeen. Ravintolatarjota oli kapea: Burger King. Ruotsi päihitettiin yllättävän joutuisasti. Onnistuimme saamaan liput Vikingin Helsinkiin lähtevälle lautalle ilman ennakkovarausta. Kellomme olivat sekaisin aikavyöhykkeiden vaihdoista ja luulimme laivan lähtevän myöhemmin. Onneksi kiiruhdimme ajaessa.

Kesti viikon toipua ajomatkasta. Totesimme olevamme liian vanhoja istumaan autossa lähes viikon ja ajamaan melkein 5000 km. Kuntosali, parempi ravinto ja kaikenlainen hyötyliikunta palautti entiselleen. Olipa hauskaa tavata taas perhe ja alkaa kuopia puutarhaa. Nyt näyttää jo kesän kukoistukselle. 

Markku ja Sinikka